sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Surin Islands Khao Lak Thaimaa

Yksi asia, mikä meidän perhettä vetää Thaimaahan on snorklaaminen. Thaimaassa on upeat kirkkaat vedet ja monen kirjavat korallit joita voi ihailla lämpimässä vedessä ilman märkäpukua. Hieman on hyvä pitää siitä huolta, että ei polta itseään auringossa. Teimme tälläkin lomalla kolme snorklausretkeä ja tässä tarinaa niistä ensimmäisestä.

Olimme viime vuona kartoittaneet jo hyvin Khao Lakin snorklauskohteet, niinpä tiesimme valita kohteeksi Sunrin Islands saariryhmän. Similania kehutaan kovasti ja kiva se olikin, kun siellä viime vuonna kävimme, mutta kaikkien meidän mielestä Surin on parempi. Lähdimme Surinille tänäkin vuonna Raya diversin mukana. Retki on hieman hintavampi, kuin mitä paikallisilta otettuna, mutta hintaan tuli mukava iloinen suomalainen opasporukka mukaan.


Aamulla meidät haettiin hotellista ja ajoimme jo viime vuodesta tuttuun satamaan. Satamassa oli tarjolla pientä aamupalaa ja snorklausvälineiden jako, mikäli itsellä ei ollut omia matkassa. Tarjolla oli tabletteja merisairautta vastaan. Suosittelenkin sen ottamaan jopa varmuuden vuoksi, sillä siinä vaiheessa kun paha olo on jo päällä, ei tabletti enää vaikuta. Vaikka meillä on oma vene ja veneilemme paljon, otan tabletin aina varmuuden vuoksi. Koskaan ei tiedä, mitä sielu tykkää vieraasta veneestä ja ei mene retki pilalle sen vuoksi, että tulisi merisairaaksi.


Sandaalit jätettiin satamaan koriin ja pääsimme nousemaan veneeseen. Tällainen speedboat kulkee noin 30 solmun nopeudella. Ajelimme ensin hitaammin mangrove metsän läpi ja ihastelimme paikallisia kala kasvattamoja. Kun mietiskelin, että miksi kaloja pitää kasvattaa, eikö niitä ole muutenkin merellä, kertoi opas, että kalastuksessa menee neljä kiloa muuta kalaa hukkaan, jotta saadaan kilo syötävää kalaa kiinni. Melko huikea määrä! Siitä syystä on perustettu kalakasvattamoja, joissa kasvatetaan nimenomaan ravinnoksi ja ravintoloihin kelpaavia kaloja. Jälleen kerran Thaimaassa ajatellaan luonnon parhaaksi, hyvä!




Aikamme ajettua, saavuimme ensimmäiseen kohteeseen. Snorklausretkillä on tyypillisesti kolme snorklauskertaa ja niiden välillä lounas ja lököilyä rannalla.






Ensimmäisen snorklauksen jälkeen vierailimme tuttuun tapaan merimustalaisten asuttamalla saarella. Tiesin paikan edellisen vuoden vieraillulta, ja niinpä olin ottanu mukaan paljon pieniä seteleitä, sillä saarella myydään itse tehtyjä koruja. Ja tulihan sitä kauppaa tehtyä. Todellinen valinnan vaikeus oli päällä, sillä olisin voinut ostaa kaikki korut! Niin ihania ne olivat.






Seuraavaksi oli vuorossa lounas, jota nautimme seisovasta pöydästä Surinin saarella. Koska olin toistamiseen samassa paikakassa, ei tullut heiluttua kameran kanssa niin paljoa =D. Voit katsoa lisää kuvia Surinin reissusta edellisen vuoden postauksesta täältä.






Lounaan jälkeen oli aikaa nautiskella saarella. Junior ja Kippari kirmasi saman tien lasien kanssa snorklaamaan. Minä istuskelin hiekalla ja nautin auringosta.








Ennen paluuta oli jäljellä vielä kaksi snorklauskertaa. Tällä kertaa kävin vaan hieman huono tuuri, sillä molemmissa paikoissa oli melko kova aallokko, joka vei rantaan päin. Sain laittaa koko uimataitoni peliin ja silti pysyin vain paikoillani. Vene ei kerta kaikkiaan tullut lähemmäksi. Ensimmäisen kerran minua on vedetty köydellä veneeseen. Muuten olisi jopa nolottanut, mutta en ollut onneki ainut.

Rerki oli jälleen kerran tosi mukava. Rayan snorklaus retkiä voin suositella lämpimästi. Vallankin heille, joille englannin kieli on haaste. Tälläkin keralla oli mukana mukavat ja asiansa osaavat suomalaiset oppaat Laura, Lauri ja Nessi. Kiitos teille mukavasta päivästä! Lisätietoa Raya Diversin toiminnasta voit lukea heidän nettisivuilta täältä.

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista