tiistai 29. elokuuta 2017

Abrukan satama

Viettetyämme Kuressaaressa useamman päivän, oli jälleen aika jatkaa matkaa. Ennen lähtöä kävimme kaupassa ja tankkasimme veneen ja mars merelle. Tosin tulossa oli lomamme lyhin legi, tuleva kohde näkyi Kuressaareen. Määränpäänä oli pikkuinen Abrukan saari.


Käsillä oli jälleen kaunis ja tyyni päivä, ihan kesäpäivän ainesta! Saimme lomamme aikana nauttia auringosta tosi paljon.


Abrukan satama on melko pieni, muta hyvin oli tilaa. Satamassa oli todella asialliset ja uudehkot wc ja suihkutilat sekä ihana sauna lisämaksua vastaan. Vesi ja sähkö löytyi laiturilla.






Rannan läheisyydestä löytyy pieni Kohvik, josta sai ostettua virvokkeita ja ruoka-annoksia.




Kohvikissa oli myynnissä upeita uninkkeja ponchoja. Kaiken kaikkiaan todella kodikas tunnelma!




Abrukan saari on Saarenmaan eteläpuolella ja niinpä saarelta näkyy Kuresaareen. Saarelle on mahdollista tulla myös, vaikka ei omistaisikaan omaa venettä. Lautta lähtee Saarenmaalta Roomassaaresta Abrukaan.


Kun kävimme maksamassa satamamaksun, meille kerrottiin, että Abrukassa olisi illalla konsertti. Että tottahan tulisimme kuuntelemaan. Kun kysyimme, että minkä tyyppistä musiikkia olisi luvassa, meille kerrottiin, etteivät he tiedä =D. Mutta että niin harvoin on Abrukassa konsertti, että ilman muutahan te tulette kuulemaan. Niinpä varasimme saunan se mukaan, että käymme ensin konsertissa ja sen jälkeen käymme saunassa. Päivän mittaan  tuli puhetta konsertista muidenkin paikallisten kanssa ja kun toiveikkaana kysyimme, että minkä tyyppistä musiikkia tulisimme kuulemaan, sama vastaus, ei tietoa =D.


Laskimme veneen kuomun alas ja nautiskelimme auringosta samalla kuin teimme ruokaa, jotta jaksamme sitten mennä tuohon salaperäiseen konserttiin. Ulkona ravintoloissa on kiva käydä syömässä, mutta tykkäämme kokata myös itse veneessä.


Konsertti pidettiin puolentoista kilometrin päässä museolla, joten lähdimme hyvissä ajoin kävelemään, ettemme myöhästy. Paikalla oli jo paljon kuulijoita. Kävimme ostamassa museon kahvilasta konserttijuomaa, maksoimme pääsymaksun ja valitsimme hyvät paikat.


Konsertissa esiintyivät Marek Sadam ja Tõnu Laikre. Konsertin aiheena oli "Seal, kus meri muutub taevaks..." Tämä voisi olla vapaasti käännettynä, "missä merestä tulee taivas". Konsertti oli ihana! Oli upeaa kuunnella Viron kielistä kaunista laulantaa upeassa kesäillassa. Artisti kertoi kappaleiden välissä paljon mukavaa tarinaa siitä päätellen miten yleisö eli mukana. Monilla oli "picnic" eväät mukana, sillä istumapaikkojen takana oli hyvä nurmi kenttä. Minusta oli ihana nähdä, miten he elivät konsertissa mukana ja nauttivat tapahtumasta koko perheen voimin. Konsertti oli super ihana lisä Abrukan vierailulle.

4 kommenttia: