perjantai 13. toukokuuta 2016

Jussarön mielenkiintoinen historia

Jussarön saarella on mielenkiintoinen ja vaiherikas historia. Kirkonkirjojen mukaan Jussarön saarelle tuli ensimmäiset vakituiset asukkaat 1774. Väki lisääntyi ja 1800-luvun lopulla saarela asui jo 70 henkilöä. Kun ollaan meren äärellä, on ovat luotsi silloin yleensä kuvioissa mukana, niin täälläkin saarella. Luotseja toimi saarella 160 vuoden ajan. Tuosta ajasta on jäljellä saarella vieläkin pieni punainen mökki, joka näkyy vierasvenesatamaan.


Mökin nimi on Kullakojan ja sen toi luotsi Anders Sundström Vänön saareelta. Avanta saa lainaksi vierasvenesatamasta, joten mökkiin pääsee käymään sisällä.




Sisällä mökissä kerrottiin saaren historiasta. Minkähän laista olisi asua tällaisessa suloisessa pienessä tuvassa kun tuuli pauhaa nurkissa ja pakkanen paukkuu?


Ruisleipiä oli tuvan katossa leipävartaassa eli vaikanassa. Leipiä ei roikutettu katonrajassa tilanpuutteen vuoksi, vaan siksi että ne kuivuisivat ja säilyisivät näin pidempään. Ei tarvinnut olla emännän joka viikko leipomassa uutta leipäerää.





Maisema ikkunasta oli ainakin kohdillaan.


Pimeinä talvi-iltoina oli aikaa kehrätä villasta lankaa.




Sanomalehteä on käytetty aikoinaan seinissä eristeenä.


Luotsien tehtäviin kuului tähystää mereltä tulevia aluksia ja luotsata ne turvallisesti seuraavalle luotsipaikalle. Heillä oli myös tärkeä tehtävä merkitä karikkoja näkyvillä viitoilla tai reimareilla.


Pihasta löytyi merkkejä myös muista vanhoista rakennuksista. Maisema oli minusta todella saaristomainen punaisine taloineen. Tästä punaisen mökin pihasta lähti luontopolku. Jotta tästä ei tulisi maratoni postausta, tulee luonnosta lisää tarinaa seuraavassa postauksessa.




Luotsitoiminnan lisäksi toinen mielenkiintoinen asia saaren historiassa on ollut sen kaivostoiminta. Vuonna 1814 havaittiin magneettiesiintymä Lerharunin saarella. Saari sijaitsee noin kaksi kilometriä Jussaröstä itään. Vuonna 1834 löytyi Jussarön saaren pohjoisosasta malmiesiintymä ja kaivostoiminta aloitettiin saarella. Kaivostoiminta jatkui aina vuoteen 1967 saakka, välillä sen toiminnassa oli taukoja.


Kaivostoiminnan jäljiltä löytyy saarelta mm. autio kerrostalo ja muita autioita rakennuksia. Rakennukset ovat aidattu asianmukaisesi ettei esim. lapset pääse niihin leikkimään. Vanhat ja hauraat rakennukset voivat olla todella vaarallisia leikkipaikkoja.








Saaren kaivoshistoriasta on tehty dokumenttielokuvakin, joka on esitetty ainakin Teemalla joskus. Saarelta löytyivät kaikki tarvittavat palvelut tuolloin, aina terveyden huollosta alkaen.








Nämä vanhat hylätyt rakennukset saattavat jakaa ihmisten mielipiteet. Minusta niitä katsellessa on kuitenkin mukavaa ajatella, että minkälaista elämä saarella tuolloin oli. Rakennukset ovat ikään kuin maamerkkejä tuosta ajasta ja kertovat omalla tavallaan saaren historiasta.




Historian lisäksi saaren luonto on todella tutustumisen arvoinen, siitä lisää seuraavassa postauksessa =).

25 kommenttia:

  1. Eine interessante Geschichte und schöne Bilder von der Insel alte verlassene Gebäude sind überall ein Problem.

    Gruß
    Noke

    VastaaPoista
  2. Oi, miten upea paikka ja miten silmäsi osaakaan poimia outoja juttuja ja tehdä niistä kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  3. Excelente trabalho com boas fotografias.
    Um abraço e bom fim de semana.

    VastaaPoista
  4. Saaren kaivostoiminta oli ihan uutta tietoa. Kerrostalohan on ruma kuin mikä, mutta kuten sanoit, on osa historiaa. Kuitenkin purkaisin sen ja muuta rakennukset voisi hieman korjata seuraavien sukupolvien iloksi. Ihanat nuo sammaloituneet portaat. Onko vanha luotsimökki jonkinmoinen museo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti luotsimökki halutaan pitää pienenä museona =). Onhan se ollut saarella kauan ja pala sen historiaa.

      Poista
  5. Moninainen on paikan historia. kiinnostava ja kiva postaus!

    VastaaPoista
  6. Párekin Palvelijatar13 toukokuuta, 2016 20:53

    Ajatteles miten hienot kulissit jollekin historialliselle filmille! Onneksi noin paljon vanhoja rakennuksia on vielä jäljellä. Rumuus kuten kauneuskin on katsojan silmissä. Mielenkiintoista päästä lukemaan lisää ja ihailemaan kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Palvelijatar. Tuolla voisi todella kuvata jännitysfilmin =D.

      Poista
  7. Apua, tämä saarihan vaikuttaa entistä kiinnostavammalta! Rakastan vanhoja hylättyjä taloja ja tuo pikkuruinen museo on aivan ihastuttava. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin suuntaatte veneen keulan johti Jussarötä =).

      Poista
  8. Ei vitsi miten ihana paikka! Näytti juuri sellaiselta jonne haluaisin kesäretken tehdä. Täytyypä ihan googletella lisää tietoa saaresta. Nimi oli tutun kuuloinen, mutta muuten aivan uusi tuttavuus. Mukava kun esittelit paikan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Saari on todella mukava retkikohde, suosittelen =).

      Poista
  9. Paljon oli infoa "pienestä" saaresta. Kiitos tiedon keräämisestä. Ja kuvat puhuivat omaa kaunista kieltään.

    VastaaPoista
  10. Tuonne on kyllä ihan pakko joskus tehdä retki. Niin kauniita kuvia! Minä niin pidän tuollaisista vanhoista, hylätyistä rakennuksista ja niiden sammaloituneesta ympäristöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on ihana, suosittelen. Tulossa vielä yksi postaus itse luonnosta =).

      Poista
  11. Komppaan edellisiä kommentteja!Pakkohan tuonne on joskus päästä. Todella mielenkiintoinen paikka, johon sinä johdattelit niin mielenkiintoisesti tien! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen retkeä saarelle. Seuraavassapostauksessa on vielä vähän lisää tarinaa luonnosta =).

      Poista
  12. Mielenkiintoinen saari. Oikein leivät pirtin katossa ja kaikki. Maistoitko, kuinka hyvin kuivattamionen oli tehnyt tehtävänsä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, leivät olivat niin ylhäällä, etten ylettynyt maistaaan =D.

      Poista
  13. Kaivostoiminnan loputtua saari kuului useita vuosia armeijalle. Kaupunkien puolustusta harjoiteltiin mm. kuvassa näkyvässä kerrostalossa (poikani oli saarella joitakin päiviä armeija-aikanaan 1990-luvulla).

    VastaaPoista