perjantai 23. lokakuuta 2015

Sommaröstrand

Kotimatkalla siis jo oltiin, mutta mereltä ei palata lomalta takaisin yhtään liian aikaisin, ehei. Vallankaan silloin kun oli menossa ne kesän lämpimimmät päivät. Tammisaaresta päätimme siirtyä vielä ennen kotiin paluuta toiseen, meille entuudestaan tuttuun, mutta todella mieluisaan paikkaan, Sommaröstrandiin.


Sommaröstrand Marina sijaitsee Tammisaaren etelänpuoleisessa saaristossa, Skärlandetin lounaisessa niemekkeessä. Satama on todella suojaisa ja kauniiden maisemien ympäröimä, saavuit sinne sitten kummalta suunnalta tahansa. 




Sommaröstrand on ollut vuoden vierasvenesatama vuonna 2012 enkä ihmettele asiaa lainkaan. Satama on todella yksi viihtyisimmistä ja huolella hoidetuista. Palvelu on ollut täällä joka kerta ystävällistä, tämä oli meidän kolmas kerta täällä. Olen esitellyt sataman blogissani aikaisemmin täällä ja täällä.




Vietimme satamassa kauniita kesäpäiviä, otimme aurinkoa, laitoimme hyvää ruokaa ja kävimme pelaamassa erän minigolffia. Käsillä oli jo elokuun alku ja nyt vasta näimme ensimmäisen kerran, että merivesi oli 20 astetta lämmintä. Minulle tuo on edelleen liian viileää, mutta perhe oli sitä mieltä, että olisi suorastaan noloa jättää talviturkki päälle, joten rohkaisin mieleni ja pulahdin veteen! Talviturkki tuli siis sittenkin heitettyä tänäkin kesänä pois. Viileää oli vesi, mutta täytyy myöntää että virkisti mukavasti.


Niin koitti loman viimeinen päivä, sunnuntai ja seuraavana päivänä piti olla jo töissä. Joten ei auttanut muu kuin irroitella köydet viimeisen kerran ja ajella kotisatamaan. Haikeina mutta kiitollisina ajelimme merellä hiljalleen helteisessä kesäsäässä. Lomamme oli todella onnistunut. Veneen tekniikka toimi, säät olivat viileästä kesästä huolimatta suotuisat eikä vettä satanut kuin parina päivänä vähän. Kävimme kaikkian 19 eri paikassa, joista kuusi oli entuudestaan tuttuja kohteita ja kolmetoista uusia. Pääsimme kaikkiin suunniteltuihin satamiin ja saimme vielä pari bonusta päälle. Merimaileja reissun aikana kertyi kaikkiaan 436. Näiden muistojen ja valokuvien avulla jaksaa taas odottaa seuraavaa kesälomaa. Reittisuunnittelu on jo kipparilla täysiä työn alla =D.

22 kommenttia:

  1. Mä sain talviturkin pois vasta Kreetalla. Minusta merivesi vaan oli niin kylmää koko kesän ajan :). Kyllä sinulla onkin ollut todella ihania kuvia koko teidän reissulta. Ja hei ihan kohta on joulu ja sitten vain jokunen hassu kuukausi ennen kuin veneen saa taas vesille ja uusi ihana veneily kausi on edessä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset CurryKaneli. Tässä ajan kiirehtimisessä eteenpäin on juuri se hieno puoli, että pian on taas kesä =D. Juuri kuten sanoit, että joulusta kun päästään on jo kesä ovella =D.

      Poista
  2. Sommaröstrand on jäänyt minulle ihan vieraaksi, johtuu siitä, kun täällä Turun saaristossa tulee enemmän veneiltyä. Kivannäköinen paikka ja mieluisaksi kehut. Eli siinä vaiheessa, kun Hankoon purjehdimme niin tämä pitää laittaa listalle. Kiitos Katinka niin kivasta esittelystä.
    Ja näistä merellisistä maisemista ihan toisenlaisiin - mielenmaisemiin. Minulla on sinulle blogissani tunnustus ja haaste. Jos jossakin vaiheessa ehdit avata mietteitäsi, niin mielelläni niitä lukisin.
    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tuula, laita ihmeessä mieleen. Siellä on myös mukava saaristolaiskauppa ja hyvä ravintola. Ja oi, kiitokset haasteesta! Pitääkin mennä heti katsomaan millainen se on =). Aurinkoa viikonloppuusi!

      Poista
  3. Hyvä, että heitit talviturkin! Ensi kesänä se olisi ollut rankempaa, kun oilisi ollut kaksi turkkia päällekkäin. Muisteltavia kuvia sinulla varmasti riittää. Uuden lomareissun suunnitteleminen on varmasti mukavaa puuhaa. Kiitos tästä lomasta ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, tuli juuri ja juuri heitettyä. En todellakaan tykkää kylmästä vedestä =D.

      Poista
  4. Sait aikaan todella aurinkoisen ja lämpimältä näyttävän lomakertomuksen ihanista kohteista, vaikka vesi olikin tavallista kylmempää. Toivotaan, että ensi kesänä on lämpöisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko todella paistoi koko loman ajan mukavasti. Tuuli oli vain välillä melko viileä =D.

      Poista
  5. Ihania kuvia ja oi että tuollainen vanha marjapuimurikin olisi hieno sisustustavara, heh sellaista ei olekaan. ;) Kivaa viikonloppua Katinka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia K =). Vanhat tavarat ovat ihania sisustuselementtejä =D.

      Poista
  6. Selvä se, ettei uutta lomaa voi aloittaa, ennen kuin vanha on lomittu.
    Upeat lomaviikot teillä on olleet. Olet tehnyt hienoja postauksia maakravulle tuntemattomista upeista paikoista. Täällä olen päässyt nuuskuttelemaan hieman meri-ilmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskasti sanottu tuo "lomittu" =D. Pian ollaan joulussa ja sitten alkaakin jo kevät joten pian ollaan taas vesillä =D.

      Poista
  7. A nice place.
    You therefore shows very nice details :-)
    regards
    ***********
    Mukava paikka.
    Voit siis osoittaa hyvin hienoja yksityiskohtia :-)
    tervehtiä

    VastaaPoista
  8. Unas estupendas imágenes...muy chulas...un beso desde Murcia.

    VastaaPoista