maanantai 5. toukokuuta 2014

Ilveslinna

Ennen piipahdustani Ravintola Vanhan Myllyn kosken luona, kävimme katsastamassa toiset kuohut, tai niin luulin =D.


"Kuulkaa koskeimme kuohuntaa..." tai sitten ei. Ei kuohunnut ei pauhannut, hiljaista oli =D.


Mutta ei haitannut. Paikalla nimittäin sijaitsee minusta kaunis rakennus, johon liittyy paljon muistoja.


Ja tuo muistoja herättävä rakennus on Ilveslinna. Jämsänjokilaaksoa (Jämsä ja Jämsänkoski) leimaa vahva paperiteollisuus. Myös minun perheeheeni on saanut paperitehtaalta leipänsä pöytään. Ilveslinna on Jämsänkosken tehtaan juhlatalo. Varhaisimmat muistot minulla ovatkin ne, kun paperitehtaalla työskentelevien lapsille järjestettiin Ilveslinnassa pikkujoulut. Ohjelmaa oli monenlaista, mutta kaikkein parasta oli aina se pieni paperinen pussi, joka saatiin kotiin viemisiksi. Pussissa oli omena, piparkakkua, vähän karkkia ja joulupukki kiiltokuva. Olin niin onnellinen aina tuosta pussista.




Vähän vanhemmalla iällä kuuluin tehtaan soittokuntaan ja soittokunta harjoitteli ohjelmistoa Ilveslinnassa kerran viikossa. Tänne aina kurvailin harjoituksiin, tuonne taakse =). Nyttemmin Ilveslinnassa järjestetään kaikenlaisia juhlia tilaisuuksia.




Luin netistä, että Ilveslinnalla on ollut myös tärkeä tehtävä toisen maailman sodan aikana. Se on toiminut nimittäin sotasairaalana. Tästä kertova muistolaatta löytyy linnan aulasta.


Tällä reissulla minulle selvisi myös toisen paikan merkitys, nimittäin Ilveslinnan vieressä oleva muistomerkki.


Muistomerkki näkyy jo ensimmäisessä kuvassa. Sinne johtaa silta Ilveslinnan edestä. Muistomerkki on pystytetty Patalan koskien välissä olevalle saarelle ja se on pystytetty Jämsänkosken tehtaiden sankarivainajille.





Minusta on hieno asia, että he, jotka ovat isänmaatamme puolustaneet ja meille hengellään vapaan  isänmaan lunastaneet, saavat sen tunnustuksen, joka heille siitä urotyöstä kuuluu. Toivon, että heitä muistetaan ja ostaan arvostaa myös tulevien sukupolvien myötä. Näistä sankareita ei saa unohtaa.


14 kommenttia:

  1. Susta tulisi myös oiva matkaopas ;)

    Joulupussi oli muuten pienenä iso juttu. Meillä sellaisen sai koulun joulujuhlan päätteeksi todistusten jaon yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D kiitos! Helppohan näistä omista vanhoista kotikulmista on kirjoitella =). Joo joulupussit on kyllä jääneet ikuisesti mieleen, niin mieluisia olivat.

      Poista
  2. Kiitos, kun esittelit ihan minulle vieraan paikan. Ilveslinna on aika kunniotusta herättävä nimi, mistäköhän se on tullut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun kysyit, niin alkoi minuakin kiinnostamaan. Pitääkin yrittää ottaa selvää =). Ilves on patsaana talon seinällä, mutta se ei välttämättä ole nimen alkuperä. Paperitehtaan historiasta se saattaa selvitä.

      Poista
  3. Ilveskissa on komea, puhdaslinjainen rakennus.
    Sinulta saan "sivistävää" tietoa muualta Suomesta, jota ilman jäisin, jos et pitäisi blogia ja/tai en olisi löytänyt sinua.
    Lumetonta huomista päivää sinulle.
    Ja nyt öitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän myös tuosta kauniista rakennuksesta paljon. Ajan aina sen ohi kun menen vanhempieni luo vierailulle. Tänä aamuuna täällä paistaa aurinko, eikä lumesta ole tietoakaan, joten lumeton päivä näyttäisi tulevan =). Aurinkoa myös sinun päivään!

      Poista
  4. Komea on Ilveslinna! Ja mielenkiintoinen kertomuksesi. Lapsuusmuistot ovat kivaa luettavaa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Ja aurinkoista viikkoa myös sinulle =).

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Heitä ei todellakaan saa unohtaa! Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  7. Wow, pitäisiköhän ostaa ja palata juurille =D.

    VastaaPoista
  8. Ilveslinnaan pitää ehdottomasti mennä kahville tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulinkin jostain, että sinne taitaa tulla kahvila =). Sitä pitää kyllä kokeilla.

      Poista