maanantai 10. helmikuuta 2014

Ullanlinnanmäki

On ollut ilo huomata, että uusia lukijoita on tullut mukaan. Lämpimästi tervetuloa, toivottavasti viihdytte näiden minun postausten parissa pitkään =).

Liuskasaaren ja Uunisaaren jälkeen kävimme vielä katsomassa Ullanlinnan mäellä, joko perinteinen mäenlaskupaikka olisi valmis. Harmiksemme huomasimme, että lunta oli vielä liian vähän, tosin ei se useampia mäenlaskijoita haitannut =). Kiipesimme kohti Ullanlinnanmäkeä ja matkalla löysin pari minulle ihan uutta asiaa.


Ensimmäinen oli Adolf Erik Nordenskiöldin muistomerkki. Kuka tämä herra oikein oli, siitä otin selvää netistä ja siellä kerrottiin seuraavaa. Adolf Erik oli suomalaissyntyinen Ruotsissa vaikuttanut geologi, mineralogi ja naparetkeilijä. Hän johto retkikuntaa, joka purjehti vuosina 1878-1879 ensimmäisenä läpi Koillisväylän. Koillisväylä on Atlantin ja Tyynenmeren Euraasian pohjoispuolen yhdistävä meritie.


Tämä Suomessa ja Ruotsissa pidetty kansallissankari ja yksi historian suurin tutkimusmatkailija syntyi Helsingissä 18.11.1832 ja kuoli Ruotsissa Dalbyössä 12.08.1901.


Muistomerkki on kaikkiaan 3,5 metriä korkea. Karttareliefissä näkyy Koillisväylän purjehdusreitti. 


Seuraava yksityiskohta oli tämä puu. Minulla ei ole mitään tietoa kuka tämän on tehnyt, mutta hauska oli.




Matka jatkuu kohti Ullanlinnan mäkeä.


Kaivopuiston korkeimmalla kohdalla, Ullanlinnan mäellä sijaitsee Ursan tähtitorni. Täällä järjestetää tähtinäytksiä jokaisena iltana tiistaista sunnuntaihin klo 19-2,1silloin kun sää on selkeää. Mikäli kiinnostuit tähdistä ja muista taivaan kappaleista, käy tutustumassa tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan sivuille tästä.




Ursa rakennutti tähtitornin vuonna 1926. Se on siis jo pitkään kuulunut monien sukupolvien ajan yhdeksi helsikinkiläisten tuntemaksi maamerkiksi. Itse pidän tästä rakennuksesta paljon. Myös taivaankappaleet kiinnistavat jonkin verran, oten voisi olla kiva mennä joskus tähtinäytökseen. 

4 kommenttia:

  1. Kivaa tietoa !
    Koskahan olen ollut viimeksi tuolla talvella… varmaan 100 vuotta sitten :)
    Hyvät kuvat, itse pidän myös tuosta tähtitornista, siinä on sitä perinteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki! Siitähän on sitten vierähtänyt tovi kun olet viimeksi tuolla käynyt =D. Ei muuta kuin uutta retkeä suunnitelemaan. Kesällä paikka on ehkä kivempi.

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja hyvää tietoa ,kiitos.
    Kivaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina! Ja mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle =).

      Poista