maanantai 28. lokakuuta 2013

Kaupungilla Hangossa

Hangosta löytyy kohtuullisen läheltä rantaa kaikki palvelut. Keskustaan ei ole pitkä matka ja matkan varrelle sijoittuu kauniita paikkoja katsottavaksi.


Matkalla keskustan palvelujen äärelle jää kirkkopuisto. Puiston laidassa oli iso leikkipaikka, jossa oli monenlaista härveliä leikittäväksi.


Ennen kirkkopuistoa tien toisella puolella on Sten Fogelbegin teos Marielle.


Aivan kirkon vieressä sijaitsee Hangon vesitorni. Se seisoo komeana Vartiovuorella. Sen on suunnitellut arkkitehti Bertel Liljequistin ja torni on valmistunut vuonna 1943.



Neuvostoliittolaisten poistuessa Hangosta vuona 1941 he menivät ja räjäyttivät silloisen graniitista rakennetun vesitornin. Vedenjakelun järjestäminen paluumuuttajille oli tärkeää, joten työt uuden pumppuaseman ja vesitornin rakentamiseksi aloitettiin heti.


Tornin pyöreä jalka ja neljä suorakaiteenmuotoista pylvästä kannattavat lieriön muotoista säiliöosaa, jonka tilavuus on 490 kuutiometriä. Sen päällä on näköalatasanne. Torni maalattiin ensin harmaaksi, mutta väri todettiin huonoksi ja niin sai torin uuden, nykyisen värin. Tornin korkeus on 48 metriä ja se on 65 metriä merenpinnan yläpuolella. Hyvä maamerkki myös merellä kulkijoille.




Tornin näköalatasanteelta oli hulppeat näköäalat. Tässä vieressä sijaitseva kirkko.


Tässä näkymä vierasvenesatamaan ja saariravontola Hangonporttiin.



Hangon satama.




Jatketaan matkaa keskustaan. Hangossa sain varattua ajan vihdoin jalkahoitoon (josta oli siis haaveillut jo Kasnäsissä).


Näitä mainoskuvia en voinut kuvaamatta ohittaa =).




Keskutan reunalla rannan tuntumassa sijaitsee Hotelli Regatta. Alun perin Seurahuoneen nimellä tunnetun hotellin suunnitteli arkkitehti Lars Sonck.


Asianmukainen punainen matto sisäänkäynnissä =).




Bulevardin eteläpäässä sojaitseva vapaudenpatsas on muistomerkki, joka on omistettu Saksan Itämeren divisioonan maihinnousulle Suomen sisällissodassa 3.4.1918. Muistomerkki on valmistettu Hangon graniitista ja se pystytettiin vuonna 1921. Vapaidenpatsaan on suunnitellut kuvanveistäjä Bertel Nilsson. Obeliski on seitsemän metriä korkea.

Hangosta lyötyy monia historiallisesti arvokkaita rakennuksia. Rakennushistoriasta kiinnostuneet voivat tehdä Hangossa arkkitehtikävelyn. Oppaan saa mukaan turisti infosta.

9 kommenttia:

  1. Oho, Hanko avautui kuviesi kautta ihan uudessa valossa. Olen pitänyt kaupunkia (nimensä perusteella) vähän tylsänä kaupunkina, mutta mitä vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuuden nimissä niin olen pitänyt minäkin, mutta yllätyin todella positiivisesti =D. Olin käynyt kerran aikaisemmin talvella Hangossa ja oli melko hiljainen kylä. Mutta kesällä herää eloon ja meno on kuin etelässä konsanaan. Hiekkarantaa riittää mitä kävellä.

      Poista
  2. Hymyilee kuin Hangon keksi. Ihana postaus Hangosta!

    VastaaPoista
  3. Tässähän tulee ihan kesää ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just mietin tänään että enään kaksi kuukautta ja vuosi vaihtuu ja sitten on kevät! Alkaa päivät piteneen ja räystäät tippuun =D. Pian se uusi kesä sieltä tulee.

      Poista
  4. Hanko on kyllä yksi Suomen kivoimmista kaupungeista, kauniisti olet sen kuvannut.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna <3! Itse tykästyin myös Hankoon kovasti ja meinaan palata sinne kyllä ihan varmasti uudelleen =).

      Poista