torstai 5. syyskuuta 2013

Rauhaisa Hangonkylä

Pienen majakkapoikkeaman jälkeen jatketaan jälleen meidän kesälomareissua lännessä. Oli tullut aika jättää Tammisaari ja jatkaa matkaa. Lähdimme aamusta hyvissä ajoin liikkeelle, sillä tuulta oli edelleen ihan omiksi tarpeiksi. Aamusta olisi hieman tyynempää.




Parin päivän maissaolon jälkeen oli ihanaa olla jälleen merellä. Maisemat olisivat tästä eteenpäin uusia, eli niitä saisi taas kuvata =D.




Tuulitilanteen vuoksi muutimme alkuperäistä suunnitelmaa mennä Taalintehtaalle ja suuntasimme Hangon ohi kohti Hangonkylää. Hangon satama jätettiin napattavaksi paluu matkalla.




Hangonkylässä oli vastassa punainen kioskirakennus, jonne maksettiin satamamaksu. Siellä oli myös kattava kalatiski, jos voi ostaa veneeseen mukaan erilaisia savustettuja kaloja.


Satama näyttää suurelta, mutta suurin osa veneistä on paikallisia. Vierasvene paikat olisi voinut olla merkittynä mereltä päin tultaessa ehkä paremminkin. Ainakin minulla meni hetki hahmottaessa, että minne venee saa laittaa. Vieraspaikkoja on kaiken kaikkiaan vain parisenkymmentä.


Paikka löytyi lopulta ja tilaa oli erittäin hyvin. Laituri ei tullut täyteen koko iltana.


Hangonkylässä ei ollut saunaa, mutta suihku löytyi wc tilojen kanssa samasta rakennuksesta. Sisään pääsi ovikoodilla jonka sai satamakonttorista.


Syy hyvälle savukalatarjonnallekin selvisi oitis. Ekströmin savustamo sijaitsee aivan sataman tuntumassa. Tätä herkkua voi käydä ostamssa myös Helsingistä Hakaniemen hallista, jossa heillä on oma myyntipiste.


Ensi silmäyksellä kävi mielessä, että tässäkö tämä nyt oli, mutta kun lähti tutkimaan paikkoja, löysi vaikka mitä mielenkiintoista, ennen kaikkea kuvattavaa =D. Tässä paikallinen venesatama.


Täälläpäin tyypillinen kiinnitys näyttää olevan paalukiinnitys, tuo minun painajainen. Tosin myös poijusta meinasi tulla tänäkesänä minulle painajainen, siitä lisää myöhemmin.




Kun jatkoi matkaa eteenpäin, saapui Hangonkylän kalasatamaan. Matkan varrella oli pitkin metsää näitä suloisia pieniä kalastajamökkejä.








Satamasta löytyi kalastaja-aluksia. Uiminen satama-alueella oli kielletty. Kieltoa kannattaa noudattaa, sen verran isoja olivat nuo alukset, ettei sekaan ole menemistä.


Uimiselle löytyi ihanteellinen paikka ihan vierestä, Hangonkylän uimaranta. Hankoniemessä on pitkin matkaa mahtavia hiekkarantoja. Tuntui ihan kuin olisi ollut ulkomailla.


Uimaranta on melko nopeasti syvenevä, joten kaukasi ei tarvitse kahlata päästäkseen uimaan. Rannalla on myös invalideille ja liikuntaesteisille oma uimalaituri, hienoa!


Tässä taas näitä tämän kesän tarkennus kokeiluja =).


Hangonkylästä löytyi myös meille todella mieluisa yllätys, siitä seuraavalla kerralla lisää =).

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Tiedän kyllä Hangon ja siellä monta kertaa olen käynytkin, mutta empä ollut koskaan kuullut Hangonkylästä. Siis ei mene hukkann tämäkään päivä, kun jotain uutta oppii. Kiitos Katinka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan =). Ihan vahongossa ja pakon sanelemana mekin sinne "jouduimme" mutta käynti osoittautui kivaksi. Rakastamme kalaruokaa ja ympäristöstä löytyi ihan kivoja paikkoja.

      Poista