maanantai 1. heinäkuuta 2013

Saavumme Sommaröstrandiin

Saavuimme Sommaröstrandiin pienehkön tuulen saattelemana. Olen postannut jo aikaisemminkin Sommaröstrandista (voit lukea täältä), mutta kerta kiellon päälle. Edellisestä vierailusta on kulunut kaksi vuotta, ja päivitetään vähän.


Tänne rantautumista ei tarvinnut jännittää, vastassa oli suosikkini, kävelyaisalaituri =D. Laituri on rakennettu 2010, joten kaikki hohti edelleen uutuuttaan. Kävelyaisalaituri on erittäin turvallinen mm. lasten kanssa. Vieraspaikat on merkitty hyvin ja niihin voi tutustua myös laiturin päässä olevasta opastaulusta.


Kuumin sesonki ei ollut vielä päällä, joten tilaa oli hyvin.


Ensimmäisellä kerralla käydessämme meillä oli edellinen vene käytössä, joten tämä käynti oli Sagalle esimminen. Meidän mukana matkaavalle Merimuumille puolestaan toinen kerta, sillä se on ostettu viimekerralla käydessämme Sommarön kaupasta. Tällä kertaa siis Muumi sai fiilistellä =D.


Laiturin päässä sijaitsi venetalas, jonka seinästä löytyi tiedot satamamaksuista ja satamakonttorista yhteystietoineen.


 Joku ihmeen intohimo minulla on näihin maitokärryihin =D.


Ja pelastusrenkaisiin =D. Tämäkin asianmukaisella paikalla lähellä rantaa.


Laiturin vieressä heti vasemma mentäessä huoltorakennukselle päin, löytyy grillipaikka, jossa saa grillata omia eväitä. Omat hiilet tulee olla, mutta jos niitä ei tullut matkaan, ei hätää, läheiseltä kaupalta niitä saa.


Huoltorakennus, joka valmistui kesäksi 2011, löytyy laituria vastapäätä tien toiselta puolelta.


Huoltorakennuksessa on vessat ja suihkut, tilaus sauna sekä tiskauspiste. Wc ja suihkutiloihin pääsee ovikoodilla joka vaihtuu päivittäin. Pistäkää silmät kiinni ja kuvitelkaa, että avaatte wc:n ja oven vastaan tulee raikas, hyvän tuoksuinen tuulahdus! Harvinaista mutta muutaman huussipäivän jälkeen ah niin ihanaa!


Satamakonttoriin maksetaan satamamaksu ja sieltä saa myös päivittäin vaihtuvan ovikoodin. Satamakonttori ei ollut vielä kaksi vuotta sitten auki, kun kävimme ensimmisen kerran. Tämä oli siis uutta meille.


Satamakonttorin yhteyteen oli avattu Cafe Lilla Paviljongen. Herkullisen näköisiä tuotteita myytävänä!


Herkkuja saattoi istahtaa syömään mukavalle pikku terassille, ollaanhan sitä Pikku Paviljongissa.


 Kuinka osiukaan jälleen maitokärryt samaan kuvaan =D.




Tämä sisustusidea löytyi satamakonttorista ja oli ihan pakko jakaa se teidän kanssa, kaunis ja merellinen!


Toinen mieleinen yksityiskohta on tämä merkikortti taulu. Meiltä löytyy ihan samat merkortit ja olemme tällaista taulua haaveilleet. Toteutus vain on vielä hieman vaiheessa johtuen siitä, että hinta korttien päällystämiselle ja kehystämiselle on ollut hieman korkea. Etsitään siis edullisempaa toteuttajaa =).


Tässä vielä muutama kaunis yksityiskohta satamakonttorin ja saunan välistä. Saunassa on muuten oma terassi, jossa pääsee vilvoittelemaan löylyjen lomassa.






Huoltorakennuksesta löytyy ulkopelejä, joita voi lainata ja tällä kentällä voi vaikka pelata lentopalloa.

Sommaröstandissa yöpyminen on satamamaksuista hieman korkeammalla tasolla, mutta jokainen euro on ehdottomasti sen väärtti. Paikat hohtavat siisteyttä, henkilökunta on erittäin ystävällistä ja avuliasta. Wc paperit ei lopu kesken ja koko ajan on käytettävissä saippuaa. Kaikki tiedot ja opasteet olivat selvästi näkyvillä, joten ei tarvise haahuilla ympäriinsä niitä etsimässä.  Minä ainakin olen jatkossakin valmis maksamaan, voisiko jopa sanoa, tästä luksuksesta. Täällä tunsi olevansa koko ajan tervetullut! Sommaröstrand on vuoden 2012 vierassatama enkä yhtään ihmettelisi jos se olisi sitä tänäkin vuona. Niin ja heidän nettisivuille pääset tutustumään tästä.

8 kommenttia:

  1. Kesäloma! Voi, että näistä tulee niin lomatunnelmiin. <3

    VastaaPoista
  2. Me oltiin viime vuonna tuolla kaksi yötä ja et kyllä turhaan paikkaa kehunut :) Viihtyisää, puhdasta ja siistiä joka paikassa ja erinomainen palvelu todellakin. Aivan ihania kuvia olet taas ottanut! Sä löydät aina ne kauneimmat yksityiskohdat :) Meilläkin on ollut suunnitteilla jo pari vuotta olohuoneen toistaiseksi yhdelle ainoalle tyhjälle seinälle merikorttitaulu, mutta kohtuuhintaista projektin toteuttajaa edelleen etsitään.... Ihanaa että merimuumi pääsi fiilistelemään ja Saga ensi kertaa luksussatamaan ;) mua jäi vähän kaivelemaan että miten mä en huomannut noin ihanaa merimuumia siellä kaupassa, sellainen olisi nimittäin satavarmasti lähtenyt meidänkin paatin matkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku <3! Tämä on todellakin yksi meidän suosikki paikoista. Merimuumi oli aivan onnesta sekaisin, kun pääsi taas käymään "synnyinkotonaan". Se meinasi ihan pyörtyä =D. Tosta tauluprojektista vielä, se tosiaan maksoi mansikoita, kun kysyttiin eräältä toimittajalta, joten projekti on tosiaan meilläkin vielä "vaiheessa" =)

      Poista
  3. Tuttu paikka. Suosittelen lämpimästi! En huomannut mainintaa pesukoneista jotka myös löytyvät huoltorakennuksesta.

    VastaaPoista
  4. Tuttu paikka. Suosittelen lämpimästi! En huomannut mainintaa pesukoneista jotka myös löytyvät huoltorakennuksesta.

    VastaaPoista