tiistai 6. joulukuuta 2016

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään on 99. kerta, kun saamme juhlistaa itsenäistä Suomeamme. Kiitos ja kunnia tästä kuuluu yksinomaan kaikille sotiemme veteraaneille. Myös oma vaarini osallistui aikanaan itsenäisyytemme lunastamiseen.


Suomen kansallislintu on laulujoutsen. Näin luontoihmisenä halusin laittaa kuvan tänä tärkeänä päivänä juuri joutsenesta, tästä kauniista valkoisesta linnusta. Pahoittelen, että kuva on kyhmyjoutsenesta, sillä kuvaa laulujoutsenesta minulla ei vielä ole (pitääkin ottaa to do listalle).

Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille suomalaisille!

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hyvää ensimmäistä adventtia

Voi kauhistus miten tämä (kin) vuosi on mennyt nopeasti. Ensi viikolla alkaa joulukuu ja tänään vietetään jo ensimmäistä adventtia. Sanovat, että mitä vanhemmaksi tulee, niin ajan kuluminen vain kiihtyy. Voin allekirjoittaa tuon täysin! Pitäisi vain muistaa aika ajoin pysähtyä nauttimaan hetkistä, juuri siitä mikä on sillä hetkellä käsillä, ettei elämä meni vallan ohi.



Tein tänään ensimmäisen adventin kunniaksi riisipuuroa. Voi että maistui pitkästä aikaa tosi hyvälle. Puuroon tulee tietenkin lisätä kanelia, sokeria ja voita. Mistähän se johtuu, että sitä ei tule muulloin keiteltyä, kuin joulunaikaan? Seuraavaksi kaivelen esille jouluvaloja. Meille on tullut tavaksi laittaa ne esille ensimmäisenä adventtina. Siitä sitten pikku hiljaa lisäillään muutama joulukoriste esille. Itsenäisyyspäivänä oli minulla ja minun äidilläni aina tapana leipoa pipareita. Olen jatkanut tätä perinnettä Juniorin kanssa. Silloin soitellaan samalla ensimmäiset joululaulut pipareita paistellessa ja maistellessa =D. Tästä alkaa hiljalleen joulunodotus meidän venekunnassa. Minkälaisia perinteitä joulun odotuksen suhteen teillä on?

Oikein hyvää ensimmäistä adventtia ja rauhaisaa joulun odotusta teille kaikille!

perjantai 25. marraskuuta 2016

Uusi vanha kuva

Jostain syystä minulle tulee mustavalkokuvasta mieleen aina vanha kuva. En jostain syystä osaa ajatella mustavalkoisuutta tehokeinona, vaikka sitä se juuri on parhaimmillaan. Ehkä mieleeni on juurtunut tuo vanhan ajatus siitä, että ennen kaikki kivat olivat mustavalkoisia. Sitten myöhemmin tulivat värikuvat, joista värit haalistuivat hassusti =D. Pyörittelin tänä iltana aikani kuluksi muutamia valokuvia, joista tein mustavakoisia käyttämällä Nik Collectionin Silver Efex Pro Pluginsiä Lihgroomissa. Kuvankäsittely jakaa ihmiset ja mielipiteet. Itse tykkään, että se on toiseksi kivointa heti itse valokuvaamisen jälkeen koko harrastuksessa. Kuvankäsittelyssä voi kokeilla rajattomasti niin omia taitoja kuin hyvänmaun rajaa. Tässä kohtaa vuodenaikaa kuvauskohteita on vähän harvakseltaan, joten pyöritellään sitten vanhoja kuvia uuteen kuosiin =D.


Tämä rakennus sijaitsee Utön saarella. Itse rakennus on vanha eikä ympärillä ole mitään, mikä paljastaisi kuvan pari vuotta sitten otetuksi. Kuva voisi siis olla oikeasti vanha (paitsi että se on digitaalisessa muodossa).


Laivat odottavat Ruotsissa Waxholmin satamassa matkustajia. Tämä kuva on jo vähän muuttunut keltaiseksi ajan saatossa. Onhan se sentään otettu viimekesänä, monta kuukautta sitten =D.


Saltsjöbadenista näin vanhoja kuvia paikanpäällä, jotka olivat mustavalkoisia. Piti ihan pakosti kokeilla, miten viime kesänä otettu kuva toimisi. Tuleeko tästä vanhan ajan fiilis? Olikohan ennen vanhaan kukkaruukkuja tuhkakuppeina?


Tämä kuva on Suomenlinnasta ja ympäristö on vanha. Laivakin on vanha, tosin uutta tuotantoa. Miehistöllä on vanhaan aikaan sijoittuvat vaatteet. Tätä voisi melkein luulla vanhaksi kuvaksi, vai mitä?


Maisema Suomenlinnan rannalta viime kesältä.


Porvoossa oli paljon tarjolla vanhoja rakennuksia. Jos ihmisten vaatteet eivät paljasta, että kuva on viime elokuulta, niin autot paljastavat sen viimeitään =D.


Porvoon makasiinit ovat oikeasti vanhoja. Olisi tosi kiva nähdä näistä otettu, oikeasti vanha kuva. Tässäkin kuvassa on ainakin kolme elementtiä, jotka kertovat, että kaksituhatta luvulla eletään.


Toimiiko hirvi mustavalkoisena? Hmmm... ei ehkä välttämättä. Tästä tulikin mieleen, että en ole juurikaan koskaan nähnyt eläimistä otettuja vanhoja valokuvia. Muista siis kuin hevosista ja lehmistä, villieläimistä. Johtuukohan se siitä, että ennen vanhaan ei ollut niin hyvää kalusta luontokuvaukseen. Rakensivatkohan silloiset ihmiset koskaan piilokojuja eläimiä kuvatakseen?


Kökarin saaren hautausmaalla oli vanhapuoli, joka oli oikeasti vanha. Kuva tosin on kaksi kesää sitten otettu =D.



Tällaisia pohdintoja tältä illalta mustavalkokuvista. Mitä mieltä itse olette? Katsotteko mieluummin värikuvia vai mustavalkokuvia? Itse huomasin kuvia käsitellessäni, että esim. taivaasta sai irti enemmän mustavakokuvissa. Pilvet näkyvät paljon vahvemmin. Samoin näkyivät myös kameran kennolla olleet roskat =D. Nic Collectionissa on muitakin pluginejä kuin tämä mitä käytin. Ne ovat ilmaisia ja pääset lataamaan ne itsellesi täältä. Jos vaikka innostuisit kokeilemaan=D.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kuusi kuvaa kesästä

Nappasin Vikki kuvailee blogista haasteen, kuusi kuvaa kesästä. Minusta tämä haaste sopii tähän aikaan vuodesta kuin nenä päähän. Kaunis valkoinen lumi on poissa ja täällä Etelä-Suomessa totuttu harmaus on jälleen paikalla. Silloin on mukava palata menneeseen kesään. Ajattelin, että tämä haaste on myös helppo, sillä kesäkuviahan minulla riittää... ja siihen se helppous sitten loppuikin. Apua, mikä valitsemisen vaikeus, kesäkuvia oli kerta kaikkiaan aivan liikaa =D. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin kuuteen seuraavaan kuvaan.


Tämä ensimmäinen kuva on otettu Suomen Utöstä. Paikka on tähänastisista näkemistäni yksi ihan parhaista. Tämä saunamökki on majakan lisäksi yksi kuvatuimmista paikoista Utön saarella.


Toiseksi kuvaksi valitsin Korppoon satamasta ottamani kuva, jossa kesäpäivä alkaa kääntyä pikku hiljaa iltaan. Tästä tulee minulle niin mieleen kesäillat merellä.


Kesä ilman perhosia ei olisi kesä. Kolmanneksi kuvaksi tämä apollo, joka tuli kuvattua tänä kesänä Ruotsin Utön saarella.


Neljäs kuva on mereltä. Tämä se on minulle niin kesää! Reilu viisi kuukautta enää ja päästään jälleen merelle.


Viidentenä kuvana kuva metsästä. Metsässä on mukava käydä minä vuodenaikana tahansa, mutta erityisesti kesällä. Metsässä sielu lepää ja akku latautuu.


Viimeiseksi kuvaksi valitsin kuvan lehtohepokatista, jonka kuvasin toissa kesänä Elisaaressa. Minäkään en nimeä mitään blogia haasteen saajaksi, vaan toivon, että mahdollisimman moni nappaisi haasteen itsestään. Täytetään blogit kesällä =D.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Tyhjää parempi

Lumi tuli, lumi suli. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten nopeasti se tuli ja vähintäänkin yhtä nopeasti suli pois. Eilen lauantaina aurinko paistoi pitkästä aikaa, joten päätin lähteä kamerani kanssa ulos. Pari viikkoa aikaisemmin, kun olimme venesatamassa katsomassa, että kesäkotimme uinuu antoisaa talviunta, näin satamassa punarinnan ja pari tilheä. Kummastakaan minulla ei ollut kuvaa aikaisemmin, eikä ole vieläkään, koska kamera ei ollut mukana. Niinpä suuntasin eilen kamerani kanssa heti rantaan. Hukkareissu, ei tilhiä ei punarintaa. Näin vain yhden lokin, ja sekin lensi niin korkealla, että ei mitään toivoa kuvata =D. Suuntasin seuraavaksi Suomenojan lintujärvelle katsomaan, mitä sinne kuuluu.


Lumi oli sulanut myös Suomenojalla. Lampi oli vielä vähän jäässä. Jäällä näkyi jälkiä. Kukahan siellä on tepsutellut? Kesän kuhinan jälkeen Suomenojalla oli todella hiljaista, eli mitään ei kuulunut. Vain muutama varis ja harakka lensi ylitseni. Sitten kuulin linnin ääntä. Mustarastasrouva se siellä lauleli, mutta oli niin sisällä pajukossa, että ei mitään mahdollisuutta kuvata. Vaan en luovuttanut vielä. Pakko täältä on jotain löytyä.






Sininen naru ja valkoinen koivu. Siinä oli minusta jotain hyvin isänmaallista =D.


Vihdoin tuli joku lintu kuvattavaksi. Sinitiaisesta minulla on monia kuvia, mutta voin kyllä kertoa, että se on minun yksi ihan suosikki lintu. Niin pieni ja niin kaunis. Lisäksi sininen on yksi lempiväreistäni. Kyllä sitä joka kerta ilolla katselee ja kuvaa. Sinitiainen on myös yksi rohkeimmista linnuista, ainakin tinteistä.




Sinitiaisen jälkeen oli jälleen hiljaista. Poissa oli kesän äänet ja elämä. Suomenojan lintujärvi on kyllä aivan ihana paikka seurata luonnon kiertokulkua. Keväällä täällä taas näkee vaikka mitä. Lintujen puutteessa kuvauskohteeksi kelpaavat talventörröttäjät =D.






Tästä oli pakko ottaa kuva. Olivat oikeasti tämän värisiä, kauniita!




Kun lumi oli sulanut, oli alta paljastunut kauniin vihreä sammalikko. Jotenkin jännittävää. Ensin oli kauniin valkoista, sitten tuli harmaa loska ja nyt jo vihertää. Ihan kuin kevät olisi tullut viikossa! Vaan kevääseen on vielä vähän aikaa. Silti on tosi mukavaa nähdä vihreää tässä välissä.






Yhtä varmasti kun sinitiaisia näkee Suomenojalla, näkee myös sorsia =D. Ja sama juttu. Kyllä nämä ovat aina yhtä sympaattisia katsella, vaikka kuinka usein näkee. Sorsia oli jään reunalla vaikka kuinka paljon. Niillä oli selvästi päivän lepohetki menossa.




Saanko esitellä, herra ja rouva sorsa.


Vaan herra alkoi ilveilemään. Rouva oli sitä mieltä, että "oletkos siinä ihmisiksi... tai siis sorsasiksi, saa tässä hävetä silmät päästään. Kuvaajakin paikalla...".


 "No nyt hävettää, mikset heti sanonut, että meitä kuvataan".


"Mitään en ole tehnyt... ihan olin normaali sorsa koko päivän".


Rouva lähti menee =D.





Sämpylöitä puussa =D.


Usko alkoi jo hiipua, että tällä reissulla ei todellakaan nähdä mitään uutta. Kunnes kuulin ääniä. En siis pääni sisältä (tällä kertaa). Olen oppinut pikkuhiljaa, että kannattaa kuunnella lintujen ääniä. Nyt kuulin jälleen jotain uutta, mitä en ollut kuullut aikaisemmin. Lähistöllä saattaisi olla siis joku, ketä en ole nähnyt aikaisemmin. Jäin katselemaan ympärilleni ja pian näin pyrstötiaisen! Kovin hääviä kuva en siitä saanut, mutta olin tosi iloinen että näin. En ole nähnyt sitä vielä koskaan aikaisemmin. Seuraava tavoite on saada "pyrstiksestä" parempi kuva.




Kävin vielä Suomenojan ruokintapaikalla, mutta en nähnyt muuta kuin talitinttejä. Luonnossa liikkumisessa on se riemu aina läsnä, että koskaan ei tiedä etukäteen, mitä näkee ja kuka tulee vastaan vaikka liikkuisikin samoilla paikoilla. Olen tosi iloinen siitä, että asun melko lähellä Suomenojan lintujärveä. Voin aina silloin tällöin piipahtaa siellä.


Huomenna avataan Helsingissä joulukatu, jälleen ilman lunta. Viikko sitten sitä olisi vielä ollut =D. Ihanaa joulun odotusta teille kaikille!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Sinne Helsinki

Kävimme elokuun lopussa syömässä Porvoossa ravintola Sinnessä. Siitä vierailusta löydät jutun täältä. Palvelu ja ruoka olivat niin hyviä, että päätimme testata myös Helsingin Sinne ravintola. Viime viikonloppuna oli isänpäivä, mikä ihana syy lähteä ulos syömään, menimme siis Sinne =D.


Odotukset olivat edellisen vierailun jäljiltä todella korkealla. Miten Sinne Helsinki sitten pärjäsi?




Ravintolan miljöö oli tietyllä tavalla samaan aikaan moderni ja kotoisa. Tuoleista minulle tuli mieleen vanhat nuorisoseuran talot. Siellä olen nähnyt vastaavia, pinottavia tuoleja. Monitoimitilassa oli aikanaan tärkeää, että tuolit sai pinottua ja vietyä varastoon tarvittaessa. Tuolit olivat todella hyvät istua. Ainakin minulla selkänoja osui juuri oikeaan paikkaan selässä.






Ravintolan perältä löytyi aivan ihana sali. Oli kuin olisi tullut kerrostalon sisäpihalle. Tai sellainen se taisi osittain ollakin! Tila oli avara ja sen keskeltä kohosi kaunis asetelma oikeita viherkasveja. Tämä on tärkeää, sillä minä en voi sietää tekokasveja, vaikka niistä tehdäänkin nykyään kovin aidon kasvin näköisiä. Kaikista kornein tekokukkaviritelmä on sellainen, joka on viety haudalle. Ja kornein potenssiin kymmenen on kun se viedään "hangelle kukkimaan". Aidot kasvit tekevät oikean tunnelman.




Mennäänpä sitten itse ruokaan.


Meidät otettiin vastaan iloisesti ja ohjattiin varaamaamme pöytään. Palvelu oli ystävällistä. Pidin kovasti siitä, että se oli myös kiireetöntä. Saimme rauhassa miettiä mitä halusimme syödä. Ja aikaa siihen menikin, liian monta hyvää vaihtoehtoa oli tarjolla. Sinnen menu vaihtelee eri vuoden aikojen mukaan, sillä heidän ruokafilosofiaan kuuluu käyttää kauden tuotteita, lähi- ja luomu raaka-aineita, suomalaisia yrttejä. Eihän siitä voi tulla muuta kuin hyvää! Alkuun saimme maisteltavaksi hyvää leipää hauskasti paperipussista tarjoiltuna. Kun olimme tilanneet ruoka-annokset, pöytäämme ohjattiin sommelier.


Hän laski "viinikirjan" pöytäämme ja haastatteli, mitä ruokaa olimme tilanneet ja millaisesta viinistä pidämme. Kirja oli minusta aivan ihana, Päätalon teos Myrsky Koillismaassa, noh.. tosin sisältö oli nyt eri =D. Kirjaihmisenä oli aivan innoissani, miten upealla tavalla kirjan kansia voi uusiokäyttää. Seuraavaksi olin hieman kauhuissani, kirja oli paksu.. että nytkö sitten luetaan kaikki viinit läpi? Vaan ehei. Tiedättekö, millainen ihminen on asiantuntija? Hän on sellainen, joka omistautuu omaa osaamiseensa 110%:sti. Hän seuraa omaa alaansa ja opiskelee sitä jatkuvasti. Hänellä on motivaatio ja intohimo omaan tekemiseen ja sen huomaa. Hän osaa ulkoa tuon kirjan sisällön. Kun sommelier oli aikansa haastatellut, hän selasi hetken opusta ja tadaaa, siellä oli meidän viini! Ja jälleen, kuten Sinne Porvoossa, myös täällä viini laitettiin viinikarahviin. Olin vaikuttunut, jälleen.


Pääsimme enne lähtöämme vierailemaan sommelierin pyhimmässä paikassa, siellä missä kaikki viinit olivat. Erilaisia viinejä oli kaksi isoa seinällistä. Minun oli aivan pakko kysyä, että noinko tiedät mikä pullo missäkin on? Kuulema kyllä tiesi. Ja suomalainenhan ei usko, ennen kuin testaa. Kippari heitti viinin ja alle kahdessa sekunnissa se oli esillä! Sommelierin työsopin sienällä oli monia karttoja viinialuseita. Olin todella vaikuttunut hänen ammattitaidosta. Hän oli todellinen asiantuntija =).



Ja nyt siihen vihdoin ruokaan. Alkupaloista Juniori valitsi Hereford-tartarin, tattia ja pikkeli sipulia. Hän teki Kipparin kanssa diilin, että jos hän ei tykkää siitä, vaihtavat he annoksia. Vaan toisin kävi, Juniorin sanoja lainatakseni annos oli "tosi hyvää". Isänpäivän juhlakalu sai siis pitää oman annoksensa =).


Mitä Kippari valitsi? Kotimaista kylmäsavusiikaa, kantarelleja ja tilli-piimäkastiketta. Sen lisäksi että annos oli hyvän makuinen oli se todellista silmän ruokaa. Katsokaa miten kaunis annos!


Minua puhuttelevat näin talviseen aikaan keitot. Ja kuin näin listalla kurpitsakeittoa, paahdettuja pähkinöitä, oli valinta heti selvä. Keitto oli täyteläistä, samettista ja aivan ihanan makuista. Voi kun osaisi joskus itsekin tehdä saman laista (huokaus).


Alkuruokien jälkeen pidin jälleen tarjoilurytmistä. Pääruokaa ei tuotu heti tarjolle, vaan hetken sai viipyä alkuruoan lumoissa, mutta sitä ei tarvinnut odottaa myöskään liian kauan. Minä valitsin pääruoaksi  gnoccheja ja punajuurta, vaikka en olekaan varsinaisesti kasvissyöjä. Pidän vain valtavasti molemmista. Annos oli aivan ihana ja erityisesti pidin sen suutuntumasta.


Kipparini valitsi villiä kotimaista sorsaa, tyrniä ja tummaa mallaskastiketta. Annos oli kuulema suussa sulava. Mietin itsekin pitkään tätä samaa annosta. Otan sen ehkä seuraavalla kerralla. Kyllä, tässä vaiheessa on jo selvä, että tänne tullaan uudelleen.


Juniori valitsi talon hampurilaisen (yllätys). Hyvältä maistui myös tämä. Huomatkaa super suloinen vaaleanpunainen paperipilli Juniorin juomassa =D.


Ennen jälkiruoka piipahdin alakerran naistenhuoneessa "puuteroimassa nenäni". Naistenhuoneen merkissä luikerteli katala käärme. Ihan selvästi se oli sama tapaus, joka aikanaan houkuttelin Eevan ottamaan omenan väärästä puusta.


Miesten huoneen tunnisti tästä hauskasta myyrästä. M niin kuin myyrä, miestenhuone tai mensroom.


Seinällä oli suurempi maalaus, josta ikuistin tämän valoa tuovan sirkan. Se oli minusta jotenkin niin ajankohtainen näin pimeänä aikana =D.


Ja sitten jälkiruokiin, niillehän on aivan oma tilansa mahassa. Ennen jälkiruokin saapumista pyysimme vielä kertaalleen paikan mainion sommierin paikalle. Jälleen haastattelukierros, mitä tilasimme ja hän lupasi tuoda lasilliset sopivaa jälkiruokaviiniä. Jälkiruoista minun valintani oli uuniomenaa, karamellia ja kaurajäätelöä. Kyllä luitte aivan oikein, kaurajäätelöä. Oli ihan pakko saada maistaa mille se maistuisi. Annos täytti melkein vatsan jo pelkällä kauniilla ulkonäöllään. Ja nam... hyvää oli!


Kippari pelasi uhkarohkeaa ja valitsi annoksen nimeltään hitti vai huti? Keittiön villeimmät jälkiruokakokeilut. Siinä oli... tai enpä kerrokaan, ettei keittiömestarin salaisuus paljastu! Sen verran raotan verhoa, että makuyhdistelmä ei olisi tullut itselleni mieleenkään, mutta Kippari kertoi, että annos oli loistava ja pirteä, vallankin kun sekoitti raaka-aineet keskenään.



Juniorin valinta oli annos syysmarjoista “Pavlova” ja jogurttisorbettia. Hyvä ja raikas annos oli tämänkin.


Aikamme sulateltua tätä makujen sinfoniaa ja annosten kansita esille laittoa, pyysin laskun. Lasku tuotiin vanhan kirja välissä, miten herttaista! Tässä kirjassa oli kirjan omat sivukin tallella.


Ravintola Sinne Helsinki ei pettänyt. Voisin sanoa, että odotukseni ylitettiin monin kertaisesti. Ne on ne pienet jutut, ystävälinen ja huomaavainen palvelu, oikea tarjoilu rytmi, viihtyisä miljöö, ja aivan loistava ruoka. Voin suositella paikkaa sinulle, joka haluat yhdistää hyvä ruoan ja viinin, sillä täällä se on mahdollista. Viinivalikoima ja ennen kaikkea asiantuntemus oli suorastaan päätä huimaavaa.


Ilta ei voinut päättyä paremmin. Tämä hyväntuulinen ja ennen kaikkea asiantunteva sommelieri Edmund saatteli meidät hyvän illan jatkojen kera ulos. Thank you, Edmund. It was really nice to meet you. You are a wine expert of your own class. We will meet you again! 

Lisää tietoa ravintola Sinne Helsingistä voit lukea heidän nettisivuilta täältä. Samasta osoitteesta voit varata vaivattomasti myös pöydän. Meidän koko venekunta antaa hyvin vahvan suosituksen paikasta. Tykkäsimme kovasti!